Yritysesittely

Joensuun Ympäristötuotanto Oy on vuonna 1999 perustettu viher- ja ympäristöalan yritys. Yhtiön toiminta-ajatuksena on tarjota monipuolista viheralan osaamista Joensuun talousalueella. Toimialaan kuuluu siis viheralueiden ja pihojen suunnittelu, rakentaminen ja hoito, maanrakennustyöt, salaojitukset, viemäröinnit, kasvualustatuotteiden valmistus, piha- ja puutarhaneuvonta sekä lumityöurakointi.

Omakotipihan omistaja saa esimerkiksi halutessaan valmiin pihan avaimet käteen -periaatteella, eli yritys suunnittelee ja rakentaa kohteen itse alusta loppuun.

Toiminnan selkärankana on oma kasvualustatuotteiden valmistus, kone- ja kuljetuskalusto sekä vankka ammattiosaaminen. Henkilökuntaa yrityksellä on vuodenajasta ja tilauskannasta riippuen 15-50.

Julkisella sektorilla rakennetaan uusia ja perusparannetaan vanhoja viheralueita aiempaa enemmän. Nykyään esimerkiksi kaupungit rakennuttavat lähes kaikki uudet viheralueensa ulkopuolisilla urakoitsijoilla. Rakennettavan kohteen urakoitsija ratkaistaan tarjouskilpailun kautta. Joensuun Ympäristötuotanto Oy on rakentanut Joensuun kaupungille useita puistoja vuodesta 1999 alkaen.

Viheralan täyden palvelun yrityksenä Joensuun Ympäristötuotanto Oy:llä on kokonaisnäkemys toiminnallisista ja helppohoitoisista piha- ja viheralueista, joista ajan kuluessa saadaan kustannussäästöjä omistajille ja lisäviihtyvyyttä käyttäjille.

Ota yhteyttä